ESITTELYSSÄ: Pohjolan Peruna

17.06.2019

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsee elintarvikkeita valmistava Pohjolan Peruna Oy – kotimaisuutta ja vastuullisuutta arvostava suomalainen yritys. Lähellä tuotetut, kotimaiset perunat ovat terveellisiä, ympäristöystävällisiä ja äärettömän maukkaita.

– Yksi syy, että lähdimme mukaan järjestämään Kouluruokakilpailua, oli tämän vuoden vastuullisuus-teema, avaa avainasiakaspäällikkö Miia Kopsala päätöksen taustoja.

Syödään potut pottuina! 

Eikä vaan keitettyinä pottuina, vaan lisäksi muusina, viipaleina ja suikaleina, maalaisranskiksina, tikkuperunoina, paistettuna, hiutaleina ja rakeina. Mestarin tuotevalikoima on huikea. 

– Ranskanperunamme ovat ehdottomasti lasten suosikkeja! Lasten suusta kuuluu, että ranskiksemme ovat maailman parhaita. Ne ovat puhtaita kuin kotona tehdyt. 

– Perunamuusi nousee kakkossijalle. Kouluruokailu on tärkeä osa koulupäivää ja tarjoamme hyviä sekä laadukkaita raaka-aineita koululaisten lounaan valmistajille.

Peruna on vastuullinen valinta

– Suomalaisten raaka-aineiden arvostus on ammattikeittiöissä kasvamaan päin. Suomen talven ansiosta perunan viljelyssä tarvitaan paljon vähemmän torjunta-aineita kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa, Kopsala kertoo tuotteiden puhtaudesta ja laadukkuudesta.

Perunan hiilijalanjälki on vain puolet pastan ja kolmasosa riisin hiilijalanjälkeen verrattuna. Myös Mestarin valmiiden perunatuotteiden hiilijalanjälki on melko pieni. 

– Käytössämme on oma bioenergialaitos prosessihöyryn tuottamiseen sekä biojalostamo prosessijakeiden tuotteistukseen. Prosessissa suurin osa syntyneestä sivujakeesta otetaan talteen ja käytetään muun muassa eläinrehuksi. Näin saamme valmistuksessa syntyvän hukan minimoitua.

Ammattilainen, kokeile kylmävalmistusta

Miia Kopsala tietää, miten Mestari-tuotteita käytetään vastuullisesti. 

– Yksi tapa, jolla suurkeittiöt voivat vähentää hävikkiä ja energiakustannuksia, on kylmävalmistus. Ruoka valmistetaan kylmänä eli ruokaa ei lämmitetä valmistusvaiheessa eikä täten energiaa kulu aiemmin valmistetun ruoan uudelleen lämmittämiseen. Hävikkiä ei myöskään synny, kun ruokaa voi valmistaa menekin mukaan. 

– Lisäaineettomat Mestari vakuumituotteet autoklaavataan, minkä ansiosta rakenne kestää eikä peruna hajoa käytössä.

www.pohjolanperuna.fi »
www.mestariperunat.fi »

Tilaa uutiskirje

Tilaa Kouluruokakilpailun uutiskirje, niin saat ensimmäisenä tietoosi kilpailun uusimmat käänteet, muistutuksen kisan aikatauluista ja paljastuksia kulissin takaisista tapahtumista.