Jokainen ruoka on jonkun lempiruoka

2018

Kouluruokakilpailussa lapset on otettu mukaan sekä esiraatiin että tuomaristoon!

Helsingin Sanomat uutisoi 11.9. lasten kouluruoasta otsikolla Vain hyvin harva oppilas syö koko koululounaan. Artikkeli perustui THL:n vuonna 2017 toteuttamaan tutkimukseen, jossa tutkittiin koululaisten ruokavalion kokonaisuutta. Tutkimus osoitti muun muassa lasten syövän aivan liian vähän ja suositusten vastaisesti. IsoMitta haluaa yhdistää voimat ja parantaa tilannetta.

Liian kiire syödä, pakkopullaa, pahaa, outoa, mausteetonta. Muun muassa tällaisia määreitä kouluruokailuun liitetään, vaikka tarkoitus on aivan päinvastainen. Miten koululaiset saisi odottamaan koululounasta samalla innolla kuin aikuiset odottavat lounastuntia?

– Tähän tilanteeseen ei löydy ratkaisua, ellei sitä etsitä yhdessä. Ei riitä, että rehtori, vanhemmat, koululaiset, keittiöiden emännät tai teollisuus pohtivat asioita omasta näkökulmasta, vaan on pakko yhdistää voimat, tiivistää pitkään kouluruoan parissa työskennellyt Jutta Kontinen Continental Foods Finlandilta.

”Tämä on koko kansan yhteinen projekti”

– Continental Foods Finland järjestää joka toinen vuosi valtakunnallisen kouluruokakilpailun, jossa koulukeittiöiden ammattilaisia kannustetaan kehittelemään uusia ja nykyaikaisia reseptejä. Lisäksi jaamme tietoa ja vinkkejä valtakunnallisesti kaikille kouluille, kertoo Kontinen.

THL:n tutkimuksessa kävi ilmi, että monet lapset jättävät syömättä koululounaan, koska se on outoa tai pahaa. IsoMitalla tiedetään, että myös lapset syövät silmillään aivan kuten aikuisetkin. Huomiota ei voida kiinnittää vain tehokkuuteen. Siisti esillelaitto on hyvin tärkeää.

– Reseptien pitää olla nykyaikaisia. Jos lapset toivovat ’ihan tavallista ruokaa’, se ei todennäköisesti tarkoita samaa kuin koulun keittäjän arkiruoka. Kaalilaatikot ovat vaihtuneet tortilloihin. Ja kouluruokaakin saa maustaa!, Kontinen tietää.

– Pitäisi myös purkaa kouluruokailun rakenteita. Esimerkiksi, voiko koko vuosikurssilla olla nälkä samaan aikaan. Nykyajan kouluissa joustavuus voisi toimia paremmin.

Kontisen mielestä ruokailutilanteen rauhoittaminen auttaisi. Tilojen tulisi taata rauhallinen ruokailu ilman hälinää. 

– Asenteiden muuttaminen on tärkeintä. Pakko on huono lähtökohta, mutta lasten on hyvä oppia, että kaikesta syömästään ei tarvitse tykätä ja kaikkea kannattaa maistaa. Joka päivä ei ole tarjolla omaa lempiruokaa – mutta jonkun toisen kyllä.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Kouluruokakilpailun uutiskirje, niin saat ensimmäisenä tietoosi kilpailun uusimmat käänteet, muistutuksen kisan aikatauluista ja paljastuksia kulissin takaisista tapahtumista.