Mitkä ovat koulujen suosituimmat ruoat eri puolella Suomea? Ketkä ovat kauhan varressa niitä valmistamassa? Olemme tutustuneet Kouluruokakilpailuun ilmoittautuneisiin tiimeihin ja olemme aivan täpinöissämme! Kisaan on valikoitunut innovatiivisia, oppilaita ajattelevia, kehityshaluisia ja ammattitaitoisia tyyppejä. Ja katsokaa, kaikilla on hymy korvissa ja muutenkin kova meininki – jes!
SOTKAMO, TENETIN KOULU
Jatkuva kehittäminen ja tulevaisuuden visiointi näkyy ja kuuluu Sotkamon tiimissä. Ja niin kuuluu myös iloinen naurunremakka. Erinomaisella tiimillä on tukena esimiestensä lisäksi myös oppilaista koostuva kouluruokailun suunnittelutyöryhmä. Kotiuttaako Sotkamo itsensä voittoon?
OPPILAIDEN SUOSIKKIRUOAT
1) Broileripasta
2) Ohrapuuro ja marjasoppa
3) Lihapyörykät
KUOPIO, NEULAMÄEN KOULU
Miten ihania hilimoja Kuopiosta tuleekaan! Pääsisikö tähän kokkirokkibändiin mukaan? Uteliaitakin he ovat, ja lähtivät kisaan selvittääkseen, mitä kaikkea uutta alalla on tarjolla. Nämäkin ammattilaiset muistavat kysyä oppilailta, mikä maistuu ja mikä ei.
Tätä joukkuetta yhdistää rakkaus ruokaan! Kajaanissa kouluruokaa halutaan kehittää asiakaslähtöisesti ja työpäivä täyttyy hersyvällä huumorilla. Muistatteko vielä: kajaanilaiset ilmoittautuivat ensimmäisenä kisaan? Muut tiimit, pitäkää varanne!
OPPILAIDEN SUOSIKKIRUOAT
1) Makaronilaatikko
2) Uunimakkara
3) Riisipuuro
MÄNTSÄLÄ, HYÖKÄNNUMMEN KOULU
Voiton jano näkyy kolmikon silmistä, eikö? Hetkinen, nämähän on tuttuja menestysreseptin tekijöitä. Viime kerran finaalissa hienosti pärjänneestä tiimistä voit lukea enemmän täältä. Viekö kolmikko voiton tällä kertaa, kun he suunnittelevat reseptit itse?
Rauman joukkueen tekemää makaronilaatikkoa sanotaan jopa paremmaksi kuin äidin tekemää. Tästä syystä ruokaa ei lautasille jää. Tiimi haluaa kannustaa nuoria suurtalousalalle, mikä on osasyy kisaan lähtemiselle. Väittäisin, että heillä on kilpailun paras instatili. Käy seuraamassa @raumanruokapalvelut.
Ammattitaidon kasvattaminen ja sen jakaminen oli vantaalaisen tiimin mielessä kisaan ilmoittautuessa. Jo pari päivää on testailtu koekeittiöllä uusia reseptejä Kouluruokakilpailua varten. Hophop, muutkin tiimit testailemaan tai jäätte Vantaan jalkoihin!
OPPILAIDEN SUOSIKKIRUOAT
1) Perinteiset kotiruoat
2) Lihapullat
3) Kalapuikot ja muusi
HELSINKI, SAKARINMÄEN PERUSKOULU
Tiimi täynnä pitkän linjan ammattilaisia. He ovat nyt matkalla kohti ääretöntä ja sen yli, kuten Toy Story -elokuvien sankari Buzz Lightyear konsanaan. Helsingin oppilaiden suosikkiresepteiksi valittiin pinnan alla kuplivia, ei niin yleisiä reseptejä. Kokeile!
Keittiö on ääriään myöten täynnä naurua ja hyvää mieltä. Vantaan tiimi on ollut saman kauhan varressa jo viisi vuotta. Kilpailuun he suunnittelevat ruokia, joista tulee oppilaiden uusia lempiruokia. Aikamoista – uskallatko lähteä haastamaan!
OPPILAIDEN SUOSIKKIRUOAT
1) Makaronilaatikko
2) Kalapuikot ja perunamuusi
3) Mannapuuro
ESPOO, RUUSUTORPAN KOULU
Mitkäs kalapojat siellä istuskelee? No, Espoon tiimihän se. He tietävät, että koululaiset kaipaavat ruokalistoille muutakin kuin perinteistä suomalaista ruokaa. Maku, vastuullisuus ja ravitsemus – tarttuuko voitto koukkuun näillä eväillä?
Tiimi on ylpeä vuoden 2014 finaalipaikasta, mutta nyt Mustasaaresta lähdettiin hakemaan säihkyvintä mitalia. Tässä keittiössä leipää leivotaan aina keittopäivänä. Taitaa olla olemassa hyvät mahdollisuudet finaaliin, jos esiraadissa on lämmintä leipää, namnam!
OPPILAIDEN SUOSIKKIRUOAT
1) Kaikki puurot
2) Makaronilaatikko
3) Hernekeitto ja lätyt
Tilaa uutiskirje
Tilaa Kouluruokakilpailun uutiskirje, niin saat ensimmäisenä tietoosi kilpailun uusimmat
käänteet, muistutuksen kisan aikatauluista ja paljastuksia kulissin takaisista tapahtumista.