– Ansaitsemme voiton, koska meidän koulussamme tehdään Suomen parasta kouluruokaa, sanovat Anne Järvinen, Sirpa Grönman ja Katja Nyroos Porin Cygnaeuksen ruokapalvelukeskuksesta.
Yhteensä melkein 60 vuoden työkokemuksen omaava Cygnaeuksen patakokit -tiimi, Anne Järvinen, Sirpa Grönman ja Katja Nyroos, on loihtinut loistomenun kouluruokakilpailuun. Reseptit ovat hyväksi todettuja listaherkkuja, joita sekä opettajat että oppilaat ovat kehuneet.
– Menu valikoitui aika helposti. Reseptit sopivat kilpailuun raaka-aineidensakin puolesta, kertoo ruokapalveluesimies Katja Nyroos.
Cygnaeuksen patakokit ovat harjoitelleet ja hioneet reseptejä monta kertaa. Ruokapalvelukeskuksen henkilökunta on saanut toimia makutuomarina.
– Emme ole vielä harjoitelleet ajanottoa finaalia varten. Onneksi Mia Kettunen IsoMitalta tulee päiväksi valmentamaan meitä kilpailupäivän haasteisiin, kokki Sirpa Grönman kertoo.
Ruokaa suurella sydämellä
Finalistitiimi toivoo, että kouluruoan arvostus nousisi kouluruokakilpailun myötä. Kilpailu lisää tietoisuutta siitä, että terveellisen ruuan takana seisoo liuta todellisia ammattilaisia.
– Kouluruokakilpailu on hieno asia. Pääsemme julkisuuteen näyttämään, että kouluruoka tehdään hyvistä aineista, hyvin menetelmin ja suurella sydämellä, toteaa kokki Anne Järvinen.
Näillä kokeilla ei mene sormi suuhun suurenkaan haasteen edessä. Esimerkiksi tavallista perunamuusia varten tarvitaan kuusi 300 litran pataa ja 1 050 kiloa perunoita. Päivän aikana keittiössä valmistuu jopa 6 800 ateriaa.
– Pelkästään omassa talossamme on yli 1 000 ruokailijaa, joten saamme päivittäin myös suoraa palautetta ruuan mausta. Tarpeen mukaan sitten muokkaamme reseptejä, Katja Nyroos kertoo.
Yhdessä hyvä tulee
Kilpailuvalmistelut ovat sujuneet Porissa tähän asti hyvin. Cygnaeuksen patakokit lähtevät finaaliin iloisin ja avoimin mielin, vaikka vähän jännittääkin.
– Pieni kisajännitys on aina paikallaan. Teemme tietysti parhaamme. Meidän vahvuutemme on yhteen hiileen puhaltaminen, sanoo Sirpa Grönman.
– Meistä kukaan ei ole käynyt Brysselissä, joten matkan voittaminen olisi huikeaa, sanoo Anne Järvinen.
– Finaalipaikka merkitsee myös uutta kokemusta. Kisasta saa varmasti hyviä vinkkejä ja ideoita arkeen, Katja Nyroos toteaa.
Cygnaeuksen patakokit
Cygnaeuksen ruokapalvelukeskus
Jäsenet
Ruokapalveluesimies Katja Nyroos
Kokki Anne Järvinen
Kokki Sirpa Grönman
Menu
Lihakeitto
Juustoinen kasviskeitto
Broiler-nuudelivuoka
Perunarieska
Keittiö valmistaa yhteensä 6 800 annosta päivässä, kouluihin ja päiväkoteihin.