Raumalla kouluruokaa tehdään iloisesti rallatellen

14.02.2020

Ihan parhaat työkaverit, lapsia asiakkaina ja palava halu kehittää ammattitaitoaan nostavat Nanun koulun keittiöammattilaiset aamulla sängystä ja kohti työpaikkaa. Motivaatio on tällä tiimillä huipussaan!

Raumalainen kolmikko on suunnitellut jo jonkin aikaa Kouluruokakilpailuun osallistumista. Viime finaalissa kokki Tanja Rautiainen ja ruokapalveluvastaava Hanna Katajamäki kävivät katselemassa meininkiä, ja toivat kollegalleen kokki Maija Nuotiolle terveisinä kuvia finaalista ja idean osallistua seuraavaan kisaan.

– Olemme todella innostuneita ja tarmoa täynnä – hymylle ei näy loppua. Uteliaisuus finaalia kohtaan kasvaa koko ajan. Odotamme, että pääsemme näyttämään taitomme, Hanna Katajamäki kertoo innoissaan.

Raumalla uskotaan yhteistyöhön ja vastuulliseen tekemiseen

– Voiton viemme saumattomalla tiimityöskentelyllä, iloisella ja toisia kannustavalla ajattelumaailmalla. 

– Yhdessä pääsemme pitkälle! Maija on äärimmäisen tarkka ja huolellinen, hän pysyy tyynenä kovankin paineen alla. Tanja puolestaan on innokas ja saa muutkin innostumaan. Vuosi toisensa jälkeen hänet on äänestetty tiiminvetäjäksi ja hänestä tykätään todella. Itse olen innovatiivinen kokeilija, rohkaiseva ja kaikkien kaveri, Hanna kertoo tiimin vahvuuksista.

Maija Nuotio (vas.), Tanja Rautiainen ja Hanna Katajamäki uskovat tuoreisiin ja laadukkaisiin raaka-aineisiin.

Nanun koululla vastuullisuus on läsnä päivittäin. Ja pienienkin toimien vaikutukset ovat suuria, kun päivittäin valmistetaan 6000 lounasta ja 1200 välipalaa, joista noin 900 syödään omassa ruokasalissa, loput muissa kaupungin kouluissa ja päiväkodeissa.

– Vastuullisuutta mietitään meillä paljon, ja viimeisen puolen vuoden aikana konkreettisia muutoksia onkin tehty runsaasti. Reseptisuunnittelusta alkaen ruokahävikki on jokaisen asia keittiössämme. Hyvän varastokierron ansiosta varastohävikkiä ei juurikaan tule. Tarkastimme juuri kauhakoot lautashävikin vähentämiseksi. Lisäksi ylijäämäruoka lähtee meiltä SPR:lle. 

Parhaimmat raaka-aineet pääsivät resepteihin

Raumalainen tiimi on käyttänyt kilpailuresepteissään paljon heille jo ennestään tuttuja tuotteita: Bong Touch of Tasten fondeja maustamiseen, Arlan kermaviiliä kylmäkastikkeisiin ja Vaasan Pieniä Moniviljaruutuja.

– Löysimme reseptisuunnittelun aikana uusiakin tuotteita, jotka toimivat älyttömän hyvin kouluruokailussa. Mestarin perunatuotteet ovat toki tuttuja, mutta nyt kokeilimme 20 mm perunakuutioita. Myös Kungsörnen Gemelli Vaalea Kuitukierrepasta pääsi meidän resepteihimme.

Atrian naudanlastut saivat oppilailta paljon kiitosta ja tiimi ihastui Bong Touch of Tasten Ruskistettuun Salottisipulifondiin!

– Matkan varrella on käännetty kaikki kivet ja kannot, etsitty lisää tietoa tuotteista, resepteistä ja valmistustavoista. Emme tee tätä pelkästään kisaa, vaan tulevaisuutta, arkea ja lapsia varten.

Nanun koulu, Rauma

Rauman kaupunki

Tiimi
Tanja Rautiainen, kokki
Maija Nuotio, kokki
Hanna Katajamäki, ruokapalveluvastaava

Menu
Tomaattinen lihakeitto
Kalast teht biffsteek
Härkisburgeri

Tilaa uutiskirje

Tilaa Kouluruokakilpailun uutiskirje, niin saat ensimmäisenä tietoosi kilpailun uusimmat käänteet, muistutuksen kisan aikatauluista ja paljastuksia kulissin takaisista tapahtumista.