Turku lähettää finaaliin kolmen kokin osaavan koplan

2014

– Kouluruoka on aihe, joka puhututtaa, kiinnostaa ja herättää tunteita. On kunniatehtävä työskennellä sen kehittämisen puolesta. Kouluruoka voi olla lapselle ainut lämmin ateria päivässä, joten kaikki siihen liittyvät panostukset ovat plussaa, toteavat Johanna SahonenIlkka Lindgren ja Annariina Aaltonen yhteen ääneen.

– Kilpailu on oiva kattaus koko alan parhaista ja haastavimmista puolista, sanovat Johanna Sahonen, Ilkka Lindgren ja Annariina Aaltonen.

Vaikka Turun tiimiläiset eivät olleet toisilleen entuudestaan tuttuja, syntyi yhteinen sävel nopeasti. Entä mistä puolitutut työkollegat, Johanna SahonenIlkka Lindgren ja Annariina Aaltonen saivat idean ja innostuksen lähteä kilpailuun mukaan?

– Esimiestemme kautta. He kannustivat osallistumaan ja vinkkasivat, että esimerkiksi sinä voisit olla sopiva kandidaatti, Annariina kertoo ja Ilkka jatkaa.

– Työkaverini osallistui kouluruokakilpailuun viime vuonna, joten heidän toimiaan seurattuani tiesin vähän etukäteen, minkälainen mielenkiintoinen projekti on edessä.

Myös kilpailureseptit löysivät maukkaan muotonsa yhteistuumin tiukallakin aikataululla.

– Menu on sovellettu ja tuunattu sopivasti perinteitä ja uutta yhdistäen, valmiiden suosikkiherkkujen pohjalta, Johanna sanoo.

Ilmassa innostusta, jännitystä ja uusia eväitä

Ilkka tekee ruokaa Rieskalähteen koululla päivittäin 1 400 hengelle. Johanna osallistuu vastaavan lounasmäärän valmistamiseen Runosmäen ravintokeskuksessa. Annariina taas tekee kiertävän kokin töitä eri kouluissa. Vuoden vaihteen jälkeen hän aloittaa vakituisena Turun klassillisessa lukiossa.

Tulevaa finaalia joukkue odottaa jännittyneellä mielellä: kilpailu on loistava paikka oppia monenlaista uutta ja tutustua uusiin kasvoihin. Kilpailu on oiva kattaus koko alan parhaista ja haastavimmista puolista.

Turku
Rieskalähteen koulu

Jäsenet
Kokki Johanna Sahonen
Kokki Ilkka Lindgren
Kokki Annariina Aaltonen

Menu
Perinteinen lihakeitto
Kirjolohimureke ja parempi kermaviilikastike
Juustoinen punajuurikiusaus
Sämpylät

Arkisin tiimi kollegoineen valmistaa tuhansia aterioita – mm. koululaisille, vanhuksille sekä koulujen ja vanhainkotien henkilökunnalle.

Tilaa uutiskirje

Tilaa Kouluruokakilpailun uutiskirje, niin saat ensimmäisenä tietoosi kilpailun uusimmat käänteet, muistutuksen kisan aikatauluista ja paljastuksia kulissin takaisista tapahtumista.